Evakkovaellus  Urjalassa.

 

   Urjalan Karjalaiset ry ja Evakkolapset ry yhdessä urjalalaisten yhdistysten kanssa järjestivät

evakkovaelluksen 10.07.2010. Retki järjestettiin nyt 4.kerran. Evakkovaellus on kunnianosoitus kotinsa jättämään joutuneille evakoille, ja tunnekokemuksen luominen kotiseudun menetykseen.

 

Meitä täältä Vammalan Karjalaseurasta lähti 7 henkilöä Pertti Hakasen kuljettamana ja puh. johtaja Pekka Salosen luotsaamana muistelemaan ja kokemaan evakkomatkan tunnelmia. Meistä kolmelle tämä retki oli vanhan kertausta, sillä olimme jo kaksi kertaa tehneet ihan oikeasti evakkomatkan.

Vammalan Karjalaseuran evakkoryhmä vasemmalta:

Marja Salonen, Pekka Salonen, Pertti Hakanen, Katri Pajunen,Helga Mäkelä, Irja Kärki ja Ritva Heikkilä

 

Lähtö tapahtui Urjalan asemalta. Siellä olikin jo tunnelmaa, haitari soi, ja sotamiehet lauloivat. 

Järjestäjien toivomus oli, että vaatetus olisi evakkoajan aikuista  mutta muukin käy, ja yllättävän paljon oli sodanaikuisen näköistä vaatetusta löytynyt. Kaikenlaista muutakin rekvisiittaa nähtiin seinältä kaapatusta ryijystä vanhaan turkkiin ja kapsäkkiin.

Evakkoon lähtö Urjalan asemalta

 

Retken suojelijana oli professori Laila Hirvisaari, ja hän lähetti lämminhenkisellä puheellaan "evakot" matkaan.

Traktoria ja upseerimiestä seuraten joukko lähti taivaltamaan 7 km:n matkaa. Mukana kolonnassa oli pyörillä matkaan lähteneitä, lapsia kuljetettiin käsikärryissä, ja olipa yksi ratsastajakin mukana matkassa. Järjestäjien toimesta oli sotilashenkilöitä ohjailemassa evakkoja, saatiinpa kulkulupakin, mikä oikeutti kulkemaan sotilasalueen läpi. Meidän piti varoa desanttia , joka oli pudottautunut laskuvarjolla polkumme lähelle. Vaaroista selvittyämme, pääsimme muonituspisteeseen, mistä saimme vettä sekä mehua. Päivä oli hyvin kuuma, joten juotava oli hyvään tarpeeseen.

Evakkotiellä

 

.

 

Muonituspisteissä oli ensiapuhenkilökuntaa paikalla, ja varmasti joku joutui heihin turvautumaankin.

Vaikka matka oli niinkin pitkä, ja meistä monet jo ikääntyneitä, meni matka kuitenkin aika nopeasti haastellen ja kysellen"mist sie oot". Nauru raikui, ja jotkut virittelivät lauluja matkan aikana.

 

Perillä Urjalan kirkolla oli kenttälounas: hernekeittoa  leivän ja juotavan kera. Kyllä se maistuikin hyvältä.

 

 

Vaellus päättyi Urjalan kirkon sankarihaudalla tunnelmalliseen kenttähartauteen.

 

Ihmetellä pittää, kui ihmee hyväst hyö olliit kaikk järjestänneet, jot SUURKIITOS sinn Urjalaa kaikill järjestäjill.

 

 

                                 Irja, evakko vuosimallia 1939