KYYKKÄKISA SASTAMALASSA 25.8.2009
Vanhassa karjalaisessa perinnepelissä nähtiin jälleen vauhtia ja meininkiä,
kun Sylvään koulun kentällä kisattiin kolmen Karjalaseuran, (Huittisten,
Vammalan ja Äetsän) välisestä mestaruudesta.
Kyykkkäpeli vaatii hyvää fyysistä kuntoa, mutta myös ehdottomasti pelisilmää.
Vaikkakin pelin luonteeseeen kuuluu tietty leikkimielisyys ja vastakkaisen
joukkueen häirintä sanansäilällä on myös sallittua, niin selvää oli, että
voitosta kilpailtiin ihan tosissaan. Arvonnan mukaan Vammala pelasi ensin
Huittista vastaan ja voitti Huittisten joukkueen selvin luvuin. Seuraavaksi
ottelivat Huittinen ja Äetsä. Äetsäläiset eivät päästäneet Huittisten
joukkuetta yhtään helpommalla, kuin vammalalaisetkaan, joten illan huipensi
Vammalan ja Äetsän joukkueitten kisa kuninkuudesta.
Joukkueet
olivat hyvin tasavahvat ja oletettavasti molemmat joukkueet olivat kesän ajan
harjoitelleet ahkerasti. Nähtiin upeita heittoja ja kyykät saivat kyytiä.
Kannustusjoukot hurrasivat tasapuolisesti kaikille hienoille onnistumisille.
Niinkuin monissa muissakin peleissä ja urheilusuorituksissa, niin nytkin myös
onnella ja epäonnella oli osansa.
Rehdin kisan lopputuloksena Vammalan
joukkueesta leivottiin tänä vuonna kultajoukkue, jossa pelasivat Oiva
Kaasalainen, Kari Pakarinen, Kauko Rekola, sekä Jouko Innilä vaihtaen Taisto
Nissisen kanssa. Äetsäläisten viimevuoden mestaruus vaihtui hopeatilaan ja
joukkueessa pelasivat Reino Ahvonen, Juhani Hakasuo, Kalle Lehtimäki ja Juha
Tanninen. Huittisten joukkue tyytyi viime vuoden tapaan pronssiin joukkueella,
Markku Evala, Yrjö Inkinen, Jorma Kuronen ja Aimo Äikiä. Onnittelut ja
kiitokset kaikille pelaajille.
Kisaa oli tullut seuraamaan mukavasti yleisöä, josta kiitokset myös heille.
Vammalan Karjalaseura järjestävänä seurana tarjosi katsojille ja pelaajille
kahvit,mehut, pullat ja piparit. Ensi vuonna on sitten Äetsän Karjalaseuran
vuoro järjestää kisat, joten ei kun treenaamaan.
Teksti: Paula Mattila |

Oiva Kaasalaisen tyylinäyte
|

Vammalan Karjalaseuran puheenjohtaja Pekka Salonen ja kilpailun
johtaja Katri Pajunen jakoivat palkinnot
Vammalan Karjalaseurasta osallistui kolme kilpailijaa
Tuloksia:
D60 2,54 km
(Lähti: 6, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1. Tuula Kaasalainen Vammalan k 27.03
2. Eila Pitkänen Jämsän ks 30.46 +3.43
3. Tuula Havia Turun Uusi 32.52 +5.49
H65 3,35 km
(Lähti: 7, Keskeytti: 1, Hylätty: 1)
1. Pertti Havia Turun Uusi 28.57
2. Oiva Kaasalainen Vammalan k 30.56 +1.59
3. Martti Hiiri Hauhon ks 37.15 +8.18
H70 2,54 km
(Lähti: 8, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1. Heikki Pelli Alastaron 22.05
2. Kauko Pätäri Valkeakos 23.05 +1.00
3. Valto Kopra Juupajoen 23.34 +1.29
8. Kalevi Paunuvuori Vammalan k 45.32 +23.27
Täydelliset lopputulokset: http://sites.google.com/site/vahasuun/karjala09/karjala09_tulokset
|