Urheilutapahtumia 2017



 

Kahden seuran kyykkäkisat Huittisissa ti 29.8.2017


    Kahden seuran nimittäin Huittisten ja Vammalan perinteiset kyykkäkisat pidettiin tiistai-iltana Huittisissa vanhalla urheilukentällä. Aiemmin kisat on käyty kolmen seuran kesken, mutta jo viime vuonna Äetsän Karjalaseura ei osallistunut enää tähän kisaan. Ensi vuodelle elättelemme toivoa, että saamme vielä lisää joukkueita tähän turnaukseen.
Huittisten joukkueessa kyykkäsivät Pertti Tiuttu, Aimo Äikiä, Heikki Suominen, Harri Peltola ja Petri Kiiski.
Vammalan joukkue koostui Kari Pakarisesta, Oiva Kaasalaisesta, Arto Vuorijärvesta ja Lari Hakasesta.
Tuomarina toimi Reino Äikiä ja seremoniamestarina Huittisten Karjalaseuran puheenjohtaja Heikki Kiiski.
Pelit sujuivat hyvin Vammalan joukkueen hienoisessa johdossa alusta lähtien ja peli päättyi tilanteeseen
36 Huittinen – 32 Vammala, eli Vammala voitti 4 pisteellä. Kyykkä on laji jossa pyritään mahdollisimman pieneen pistemäärään.
Emännät olivat vielä laittaneet makoisat kahvitukset pelin päätteeksi ja Heikki Kiiski jakoi palkinnot kaikille osanottajille.
Ensi vuonna onkin sitten Vammalan Karjalaseuran vuoro toimia kyykkäkisaisäntänä.

Teksti ja kuvat:

Maileena.


Kari heittää
Kari Pakarinen heittovuorossa
Lari heittaa
Lari Hakanen heittää


Joukkueet             
Vasemmalla Huittisten joukkue ja oikella Vammalan joukkue.